Ammatillinen täydennyskoulutus


Laulupiirtämisen koulutuskokonaisuus: Laulupiirtämisen perusteet ja laulupiirtäminen osana toiminnallista prosessia ja monialaista oppimista 4.9.2018 ja 5.2.2019

SYYSKUUN KOULUTUKSEN ALOITUS ON PERUTTU. ILMOITAMME TÄLLÄ SIVULLA UUDEN AJANKOHDAN TÄMÄN SYKSYN AIKANA. Laulupiirtäminen® on moniaistinen ja elämyksellinen toimintamuoto, jossa piirrokset syntyvät kuin taianomaisesti laulaen ja laulun tukemana. Laulupiirtämisen ytimenä ovat pienet piirtämislaulut, jotka ovat tarkoitusta varten tehtyjä tai muutoin tarkoitukseen soveltuvia. Menetelmä, sen harjoitteet, työtavat ja prosessit tukevat eri-ikäisten ja -taitoisten lasten monialaista oppimista sekä tarjoavat osallisuuden ja onnistumisen kokemuksia. Laulamisen ja piirtämisen lisäksi menetelmä koukuttaa keskittymään, kommunikoimaan sekä toimimaan yhdessä. Laulupiirtäminen tukee tehokkaasti myös motoriikkaa, kynän käyttöä, visuaalista hahmottamista sekä kielellisiä ja vuorovaikutustaitoja, tunnetaitoja, rohkeutta ja itsetuntoa. Laulupiirroksissa paperin reunat eivät ole rajana - laulupiirtää voi vaikka ilmaan, kaverin selkään, isoon yhteiseen lattiapaperiin tai ulkona hiekkaan tai lumihankeen. Laulupiirtäminen on Suomessa kehitetty luova menetelmä, joka on nopeassa ajassa levinnyt niin varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen kuin myös erityispedagogiikan ja kuntoutuksen innostavaksi toimintamuodoksi. Menetelmä on helppo omaksua ja kytkeä osaksi muita opetussisältöjä, oppimisen tavoitteita ja teemoja. Laulupiirtämisen menetelmä tukee oivallisesti Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden 2016 kokonaisvaltaista ja moniaistista lähestymistapaa lapsen kasvun ja oppimisen tukemiseen.

Koulutusesite-kuva_preview.jpeg
Kuvaaja: Tuomo Antikainen

Kohderyhmä: Laulupiirtämisen koulutus on suunnattu erityisesti varhaiskasvatuksen, esi- ja alkuopetuksen ammattilaisille, erityistä tukea tarvitsevien lasten parissa toimiville ammattilaisille, kuten erityisopettajille, puhe-, toiminta- ja musiikkiterapeuteille, musiikki- ja taidekasvattajille sekä seurakunnan tai muiden lasten parissa toimivien organisaatioiden perhe- ja lastenohjaajille. Koulutus antaa erinomaisia toiminnallisia ja luovia työkaluja myös lasten vanhemmille.

Aika ja paikka: tiistaina 4.9.2018 ja tiistaina 5.2.2019 klo 9-16. Santasport Lapin Urheiluopiston tiloissa, Hiihtomajantie 2, Rovaniemi. Koulutustila tarkentuu kutsussa.

Kouluttaja: Minna Lappalainen, Laulau Oy, laulupiirtämisen menetelmän kehittäjä, lauluntekijä ja muusikko

Laulupiirtämisen perusteet -koulutus on laulupiirtämisen tiivis ja toiminnallinen peruskoulutus. Koulutus antaa hyvän yleiskuvan laulupiirtämisen menetelmästä sekä sen keskeisistä harjoitteista, työtavoista, periaatteista ja käyttömahdollisuuksista. Innostavassa ja vuorovaikutteisessa koulutuksessa opitaan iso määrä laulupiirtämistarkoitukseen tehtyjä lauluja ja näiden erilaisia toteutustapoja laulupiirtäen. Koulutuksen aikana perehdytään toiminnallisesti laulupiirtämisen erilaisiin prosesseihin sekä laulupiirtämiseen osana kasvatus-, hoiva- ja kuntoutustyötä. Menetelmää lähestytään eri-ikäisten ja -taitotasoisten lasten näkökulmasta.

Koulutus antaa varmuutta, rohkeutta ja heittäytymisen iloa niin lauluun ja piirtämiseen kuin myös luovan menetelmän hyödyntämiseen lapsen kokonaisvaltaisen kasvun tukena. Osallistuja saa hyvät perusedellytykset käyttää ja soveltaa laulupiirtämisen menetelmää eri-ikäisten lasten kanssa ja erilaisissa käyttöyhteyksissä. Menetelmään tutustutaan koulutuksessa toiminnallisesti eli laulaen, piirtäen, leikkien, liikkuen, keskustellen ja yhdessä uutta luoden.

Laulupiirtäminen osana toiminnallista prosessia ja monialaista oppimista on laulupiirtämisen jatkokoulutus, jossa päästään sukeltamaan syvemmälle menetelmään sekä sen käyttöön osana eri-ikäisten ja taitotasoisten lasten ja lapsiryhmien moniaistista kokonaisprosessia ja oppimista. Koulutuspäivän aikana laulupiirtäminen nivoutuu osaksi tarinoita, liikettä, leikkejä ja musiikillista ilmaisua virittäen kaikki aistit mukaan yhteiseen seikkailuun. Matkaamme laulupiirtäen vedenalaisesta maailmasta aina avaruuteen saakka, käsittelemme oppimisen alueita kynäilyn ja kaveruuden kiemuroista aina kirjainten hahmottamiseen ja vuodenaikojen vaihteluun.

Koulutuksessa perehdytään myös monipuolisesti erilaisiin erityislasta tukeviin laulupiirtämisen työtapoihin ja apuvälineisiin. Koulutus antaa laulupiirtämisideoita mm. lapsen kielellisten taitojen tueksi, korvaavien kommunikaatiokeinojen harjoitteluun sekä motoriikan ja tunnetaitojen harjoitteluun.

Koulutuksessa opitaan tietenkin myös iso repullinen uusia piirtämislauluja, jotka yhdessä Perusteet-laulujen kanssa muodostavat laajan kokonaisuuden eri oppisisältöteemoihin sopivia prosesseja ja harjoitteita erilaisine työtapoineen. Jatkokoulutuksen tavoitteena on toimia osallistujille myös menetelmän käyttökokemusten, ajatusten ja näkökulmien vaihdon foorumina. Mutta olitpa omassa laulupiirtäjyydessäsi tässä vaiheessa jo pitkällä tai vielä matkan alussa, jatkokoulutus antaa varmasti paljon uusia ideoita, intoa ja inspiraatiota omalle laulupiirtäjän polullesi. Koulutus on toiminnallinen eli menetelmää koetaan yhdessä laulaen, piirtäen, leikkien ja liikkuen sekä yhdessä uutta luoden.

Halutessaan ryhmä voi sopia koulutusten välille vapaamuotoisen testijaksotehtävän, jonka tavoitteena on kannustaa menetelmän testaamiseen omassa työssään.


Menetelmämateriaalit
Osallistujat saavat koulutuksesta luentomateriaaleja sekä koulutuksen sisältörungon kuvauksen. Osallistumismaksu ei sisällä varsinaisia menetelmämateriaaleja (esim. kirjat ja cd-levyt, sähköiset materiaalilisenssit). Perusteet-tason materiaalit on saatavilla suomeksi ja ruotsiksi. Jatkokoulutuksen materiaali on suomenkielinen. Lisätietoa materiaaleista löydät täältä: https://www.laulau.fi/tuotteet.html?id=2/


Osallistumismaksu: 300 €. Koulutus toteutuu, jos ilmoittautujia on vähintään 15.

Ilmoittautuminen: SYKSYN KOULUTUS ON PERUTTU. Tutustuthan perumisehtoihimme.

Lisätietoja: koulutussuunnittelija Päivi Hinno p. 0400 792 396 tai paivi.hinno@lapinkesayliopisto.fi



Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK