Opettajien täydennyskoulutus
Tälle sivulle on koottu paitsi suoraan opetushenkilöstölle suunnattua koulutusta, myös muita koulutuksia, jotka soveltuvat hyvin eri oppilaitosten opettajille.
Lisätietoa kaikista koulutuksista löytyy sivun vasemmassa reunassa olevan valikon kautta, johon koulutuksemme on koottu eri sivuille lohkoittain, esim. avoin korkeakouluopetus ja ammatillinen täydennyskoulutus.
Tarinateatterin viikonloppukurssi 14.-15.6.2013 Kemi
Tarinateatteri on kansainvälinen soveltavan teatterin muoto, jota käytetään koulutuksessa, taiteessa, terapiassa, työnohjauksessa ja henkilökohtaisessa kasvussa. Lapin kesäyliopisto järjestää tarinateatterin viikonlopun kesän aikana sekä Kemissä että Rovaniemellä.
Intensive English in Brighton, 1.7.-12.7.2013
Kurssi on suunnattu erityisesti puhekielen ja suullisen viestinnän nykyaikaistamisesta, laajentamisesta ja täydentämisestä kiinnostuneet, kielen keskustelu- ja kommunikointitaitoja tarvitsevat, englantilaisesta kulttuurista ja yhteiskuntaelämästä kiinnostuneet. Edellytetään englannin kielen peruskäytön hyvää osaamista.
Intensivkurs Allgemeines Deutsch, Berlin 1.7.-12.7.2013
Saksan kielitaidon nykyaikaistamisesta, laajentamisesta ja täydentämisestä kiinnostuneet, kielen keskustelu- ja kommunikointitaitoja tarvitsevat. Alimpaan tasoryhmään osallistuvilta edellytetään ns. lyhyen koulusaksan verran kielitaitoa.
Tarinateatterin viikonloppukurssi Rovaniemi 26.-27.7.2013
Tarinateatteri on kansainvälinen soveltavan teatterin muoto, jota käytetään koulutuksessa, taiteessa, terapiassa, työnohjauksessa ja henkilökohtaisessa kasvussa. Lapin kesäyliopisto järjestää tarinateatterin viikonlopun kesän aikana sekä Rovaniemellä että Kemissä.
Intensivkurs i svenska, Framnäs, Piteå, 28.7.-7.8.2013
Pääpaino opetuksessa on suullisella kielitaidolla. Sanastossa ja opetustilanteissa keskitytään arkielämän eri tilanteiden hallintaan ja vapaa-aikana tarvittavaan "små pratin" osaamiseen sekä perehdytään ruotsalaiseen tapakulttuuriin. Opetus sisältää keskusteluja, teemaluentoja, ajankohtaista sanastoa, eri alojen tekstejä ja kielioppia.
Psykofyysinen hengitysterapia 7.8. Kemi ja 10.8. Rovaniemi
Lapin kesäyliopisto järjestää elokuussa 2013 psykofyysinen hengitysterapia -koulutuksen Kemissä ja Rovaniemellä. Koulutuspäivä sopii kaikille terveydenhuollon, ihmissuhdetyön ja sosiaalialan ammattihenkilöille, jotka ovat kiinnostuneita hengityksestä, psykofyysisestä otteesta työssä ja kohtaava työssään ylivireytyneitä, stressaantuneita, ahdistuneita ihmisiä. Päivästä saa myös välineitä omaan hyvinvointiin.
Jännittäjäryhmän ohjaaja -koulutus 8.8.Kemi ja 9.8. Rovaniemi
Lapin kesäyliopisto järjestää elokuussa 2013 jännittäjäryhmän ryhmänohjaajakoulutuksen Kemissä ja Rovaniemellä. Koulutuspäivä antaa hyvät valmiudet jännittäjäryhmän ohjaamiseen ja valmiit materiaalit ryhmää varten edellyttäen, että osallistujalla on jo kokemusta ryhmänohjaajana toimimisesta.
Äänenkäyttö ja esiintyminen VoicePilateksella®- voimaa äänen ja kehonkielen kehittämiseen! Peruskurssi. 5.9.2013 Rovaniemi
Joudutko työssäsi puhumaan ja esiintymään? Tiedätkö, mihin asioihin kuulijat kiinnittävät sinussa huomiota? Vakuuttava puhe tuo ideasi esille aivan eri tavalla. Parhaiten menestyneet ihmiset ovat myös esiintymiseltään ja ääneltään vahvoja vakuuttajia. VoicePilates® on innovatiivinen tekniikka äänenkäytön kehittämiseen ja vahvistamiseen. Se perustuu henkilökohtaiseen äänen ja esiintymisen ohjaukseen, käyttäen videota työvälineenä. Siitä hyötyvät kaikki, jotka käyttävät työssään paljon ääntä.
Vaikuttamistaidot VoicePilateksen avulla. Jatkokurssi. 6.9.2013 Rovaniemi
Koulutuspäivä on jatkokurssi Voicepilateksen peruskursseille ”Äänenkäyttö ja esiintyminen Voicepilateksen avulla” ja ”Äänenkäyttö ja esiintyminen VoicePilateksella® - voimaa äänen ja kehonkielen kehittämiseen!” Kurssille osallistuminen edellyttää peruskurssin käymistä.
TRE metodi: Työ kehon jännitysten, stressin ja traumojen kanssa 7.9.2013 Rovaniemi
Kohderyhmä: Kurssi soveltuu melkein kaikille. Ainoana esteenä saattaa olla äskettäinen leikkaus tai sairaus, joka estää harjoitusten tekemisen. Suosittelemme lääketieteellisen lomakkeen täyttämistä (liitteenä), josta saa lisätietoja. Kurssien yksilökohtaisuuden aste on hyvin suuri(ryhmän koko 12- max 15).
TRE metodi: Työ kehon jännitysten, stressin ja traumojen kanssa 8.9.2013 Kemi
Kohderyhmä: Kurssi soveltuu melkein kaikille. Ainoana esteenä saattaa olla äskettäinen leikkaus tai sairaus, joka estää harjoitusten tekemisen. Suosittelemme lääketieteellisen lomakkeen täyttämistä (liitteenä), josta saa lisätietoja. Kurssien yksilökohtaisuuden aste on hyvin suuri (ryhmän koko 12- max 15).
Äänenkäyttö ja esiintyminen VoicePilateksella®- voimaa äänen ja kehonkielen kehittämiseen! Peruskurssi. 9.9.2013 Kemi
Joudutko työssäsi puhumaan ja esiintymään? Tiedätkö, mihin asioihin kuulijat kiinnittävät sinussa huomiota? Vakuuttava puhe tuo ideasi esille aivan eri tavalla. Parhaiten menestyneet ihmiset ovat myös esiintymiseltään ja ääneltään vahvoja vakuuttajia. VoicePilates® on innovatiivinen tekniikka äänenkäytön kehittämiseen ja vahvistamiseen. Se perustuu henkilökohtaiseen äänen ja esiintymisen ohjaukseen, käyttäen videota työvälineenä. Siitä hyötyvät kaikki, jotka käyttävät työssään paljon ääntä.
Vaikuttamistaidot VoicePilateksen avulla. Jatkokurssi. 10.9.2013 Kemi
Koulutuspäivä on jatkokurssi Voicepilateksen peruskursseille ”Äänenkäyttö ja esiintyminen Voicepilateksen avulla” ja ”Äänenkäyttö ja esiintyminen VoicePilateksella® - voimaa äänen ja kehonkielen kehittämiseen!” Kurssille osallistuminen edellyttää peruskurssin käymistä.
Tietoista kehon ja mielen käyttöä - Mindfulness ja Feldenkrais® Kemi 27.-28.9.2013
Ihminen muodostaa kehon ja mielen kanssa yhteisen kokonaisuuden. Tämän kurssin aikana Mindfulness -harjoitteiden ja Feldenkrais® -menetelmän avulla lähestymme itseämme elävänä kehollisena kokonaisuutena; tuntevana, ajattelevana, aistivana ja liikkuvana.
Steinerpedagogiikan yleisopintojen (60 op) 1. vuosi 25 op
Lapin kesäyliopisto toteuttaa yhteistyössä Rovaniemen steinerkoulun kanssa kaksivuotisen Steinerpedagogiikan yleisopinnot 60 op –opinto-ohjelman. Vuoden 2013-2014 aikana toteutetaan 1. vuosi, 25 op. Toinen vuosi järjestetään kesän 2014 (1 viikon kesäkurssi, elokuussa) ja lukuvuoden 2014-2015 aikana. 2. vuoden ohjelma julkaistaan myöhemmin ja siihen myös ilmoittaudutaan erikseen.
Viiden pisteen korva-akupunktio-koulutus (Nada-menetelmä) 28.10-25.11.2013 Rovaniemi
Viiden pisteen korva-akupunktio -koulutus on erilaisten riippuvuuksien hoitoon kehitetty hoitomalli, jota käytetään myös mm. kivunhoitoon ja rentoutukseen.